perjantai 1. joulukuuta 2017

Kyösti von Persiö: KYÖSTI Asioita elämästä

(2017, Fitra, 112 s. )

Tämä kirja odotteli mua pari päivää sitten synttäreideni aamuna. Ilmeisesti oon hihitellyt Kyöstin ja Hilpan jutuille Facebookissa jo niin kauan, että poikaystävä oli sitten käynyt metsästämässä tän mulle täsmälahjaksi. :D

Jos jollekulle Kyösti ei ole vielä tuttu (epäilen), niin kyseessähän on tietenkin Kyösti-niminen amerikanbulldoggi, jonka elämää sekarotuisen Hilppa-nartun kanssa voi seurata Facebookin Kyösti-sivulla.  Olen seuraillut Kyöstiä ja Hilppaa jo varmaan pari vuotta, ja heidän jutut on saaneet hymyn huulille ja pelastaneet synkkyydeltä usein. <3 
pieni blogiassistentti väsähti kesken kaiken.

Kirja on kokoelma Kyöstin parhaita. Suurimmaksi osin kuvia, höystettynä tietysti Kyöstimäisellä kerronnalla. Elämän eri asioita (esim. liikunta, lepo, työ ja nais-asiat) on käsitelty omissa luvuissaan. 

En tietenkään malttanut olla lukematta tätä kokonaan ihan jo heti samana päivänä. 
Piristi. <3
Vaikka meillä onkin jo oma koira, olisin silti valmis ottamaan Kyöstin ja Hilpan meille asumaan vaikka heti. :D

Löytyykö sieltä muita Kyösti-faneja?

tiistai 28. marraskuuta 2017

Kuulumisia ja paluu blogin ääreen

Pitkästä aikaa palaan taas blogin äärelle. Muistankohan enää, miten tätä edes kirjoitettiin... :) 
Niin vaan on vierähtänyt aikaa viime postauksesta. Kirjoittelin jo keväällä, että tämä vuosi on (ja tulisi olemaan) raskas kaikkien valmistumiseen ja elämänmuutokseen liittyvien asioiden takia. Ja niinhän siitä tulikin. Ihan tosi raskas vuosi. 

Mutta nyt se alkaa olla pian loppusuoralla, ja uudet tuulet puhaltaa.
Odotan taas ihan uudella innolla innolla uusien ja vanhojen kirjojen pariin paluuta, hypistelyä, kirjaostoksia, kirjoista höpöttämistä ja ennen kaikkea lukemista! Eli I'm back! 

Shelfietä omasta hyllystä.
Pikku tihulaisen vuoksi alahylly on nyt aidattu. :D

Kuluvana vuotena on tullut toki luettua, mutta en taida niistä muutamasta hassusta lukemastani kirjasta sen kummemmin postailla. Tuntuu, että haluan juuri nyt jatkaa tätä ihanaa harrastusta taas ihan puhtaalta pöydältä. 

Sen sijaan voisin kertoa vähän kuulumisia, kerta tässä on vierähtänyt puoli vuotta välissä. 

Auringonlasku ja meri <3 Yksi tän vuoden parhaimpia muistoja.

Ensimmäiseksi se ihanin uutinen, eli saimme poikaystäväni kanssa pienen ja karvaisen lisäyksen perheeseemme, kun italianvinttikoira Nipsu muutti kotiimme torstaina. <3 Aika menee tietysti vielä hyvin paljon pentuun tutustuessa ja pentuarkeen totutellessa, mutta voi kun tuo pieni on jo nyt niin rakas ja tärkeä. <3

Tän ihanuuden kanssa elämässä on vaan niin paljon iloa :) <3

Toinen minulle merkittävä juttu, eli se koko vuoden stressannut ja lukuintoa syönyt opinnäytetyö tuli valmiiksi, ja iso kivi vierähti sydämeltä! Vielä viikon verran jännitellään tuloksia, mutta eiköhän voi jo huokaista ja luottaa siihen, että kyllä, valmistun jouluna! :)

Siinäpä ne isoimmat asiat tulikin. Elokuussa tehtiin viikon reissu Kreikkaan, mutta muuten aikalailla työtä, harkkaa ja sitä opparia on ollut tämä koko vuosi. Ihanaa, että nyt on hetki aikaa levätä. 

Palaan ensi postauksessa taas kirjajuttuihin. Ihan hassua, tuntuu, että olen missannut kaikki uutuudet ja muut kirjauutiset, kun olen ollut täältä kirjablogimaailmasta pois. 

Palaillaan pian!

tiistai 30. toukokuuta 2017

NY Times By the Book Tag

Bongasin (ajat sitten) tämän NY Times By the Book Tag -listan Oksan hyllyltä -kirjablogista. En tainnut itse olla vielä mukana kirjablogimaailmassa, kun tämä haaste kiersi, joten ajattelin, että voisi olla hauskaa nyt näin jälkijunassa vastailla kysymyksiin. 

1. What book is on your nightstand now? 

Tällä hetkellä on kesken Kjell Westön Kangastus 38 sekä Luca D'Andrean Rotko. Tosi mielenkiintoisia molemmat, joskin lukutahtini on tällä hetkellä väsymyksen takia todella hidas.


2. What was the last truly great book that you read? 

Nyt en ole harmillisen pitkään aikaan saanut mitään luettua loppuun asti. Suurin osa tänä vuonna lukemistani kirjoista on ollut hyviä, mutta viimeisin oikein erityisen hyvä oli Joyce Carol Oatesin Blondi. Oli nimittäin sen verran hyvä, että piti ostaa ihan omaksikin (sen jälkeen olenkin sitten ollut muutaman kuukauden ihan vahingossa ostolakossa). :)

3. If you could meet any writer – dead or alive – who would it be? And what would you want to know? 

Haluaisin tavata (edesmenneen) Pat Conroyn. En oikein edes tiedä, mitä häneltä kysyisin, mutta koska olen todella kiinnostunut Etelä-Carolinasta ja rakastan hänen elävää kirjoitustyyliään, niin olisi mielenkiintoista tavata hänet.


4. What books might we be surprised to find on your shelves?

Eipä siellä taida olla mitään kovin yllättävää. Ehkäpä yksi ennen 2. maailmansotaa kirjoitettu poikien seikkailukirja, joka ei ehkä ole sitä kaikkein tyypillisintä lukemista itselleni. :D Minulta löytyy  myös joitakin samoja kirjoja useampi kuin yksi kappale, ja sitä on joskus joku ihmetellyt. 

5. How do you organise your personal library?

Kirjat on järjestetty omalla sekalaisella tavallaan oikeastaan genren mukaan, tosin hyvin epätäydellisesti, sillä huomioin järjestyksessäni myös sen, että vierekkäisten kirjojen täytyy näyttää värinsä ja kokonsa puolesta hyvältä vierekkäin. :D Suurin osa kirjoistani on isossa ruskeassa kirjahyllyssä. Ylimmällä hyllyllä on lukuromaaneja, klassikoita sekä "rakkauskirjoja" (Nicholas Sparksit, Jane Austenit ja niin edelleen). Toiseksi ylimmällä  hyllyllä on Kingit, Tolkienit, Muumit ja muitakin eri sarjojen pätkiä. Kolmannella hyllyllä on Christiet, Sherlock Holmesit ja muita dekkareita sekä sekalaisia romaaneja, jotka jatkuvat alimmalle hyllylle, jossa on sitten Potterit vielä omassa rykelmässään. Lisäksi TV-tason kaapissa on joitakin isokokoisia kirjoja. Ja kaikki ruokakirjat keittiössä.

6. What book have you always meant to read and haven’t got round to yet? Anything you feel embarrassed never to have read?

En nolostele, mutta Sinuhe egyptiläinen on notkunut lukulistallani (ja omassa hyllyssänikin odottamassa) ainakin jo pari vuotta, samoin Stephen Kingin Kuvun alla on odotellut vuoroaan jo kauan. Jostain syystä ne kirjat, jotka haluaisin lukea, mutta en vain saa aikaiseksi aloittaa, ovat aina kunnon järkäleitä, jonka takia ehkä arastelen niihin tarttumista.


7. Disappointing, over-rated, just not good: what book did you feel you were supposed to like but didn’t? Do you remember the last book you put down without finishing?

Viimeaikojen huonoin lukukokemus oli John Irvingin Garpin maailma, jonka aiheuttamasta karvaasta pettymyksestä ja hämmennyksestä kirjoittelinkin täällä. Viimeksi kesken jäänyttä en taas nyt muista, olen lukenut niin katkonaisesti ja pieniä pätkiä viime aikoina kaiken kiireen ja väsymyksen keskellä, etten ole ottanut siitä ollenkaan stressiä itselleni. :)


8. What kinds of stories are you drawn to? Any you stay clear of?

Eniten pidän kaikenlaisista romaaneista, dekkareista, fantasiasta, elämäkerroista ja kauhusta. Vaikea määritellä tarkemmin, kun makuni koskee ennemminkin yksittäisiä kirjoja, kuin kokonaisia genrejä. Esimerkiksi ihan lukuromaaneiden suhteen tiedän aika hyvin takakannen perusteella, onko kirja minulle hyvä vai ei (en sitten tiedä, mitä helmiä rajaan itseltäni pois tällä logiikalla), mutta jos ei nappaa lyhyen kuvauksen tai blogipostauksen perusteella, niin en kiinnostu. Kirjat, joita välttelen, ovat sellaiset todella taiteellisen/filosofisen/tylsän kuuloiset kirjat ja jotkin vanhat klassikot, esimerkiksi joku Danten Jumalainen näytelmä tai Seitsemän veljestä olisivat sellaisia kirjoja, joihin en ikinä jaksaisi tarttua. 

9. If you could require the president to read one book, what would it be?

Vaikkapa jokin Muumikirja! Ihanan leppoisia, hyvätunnelmaisia kirjoja, joissa on hauskuutta, mutta silti syvempääkin filosofiaa taustalla. 

10. What do you plan to read next?

Fiilikset muuttuu niin nopeasti, että en kauheasti suunnittele etukäteen lukemisiani, tiedän yleensä vasta kirjan lopetettuani, mitä luen seuraavaksi! Tällä hetkellä kuitenkin kiinnostaisi oman hyllyn kirjoista eniten Humiseva harju tai Sarah Watersin Vieras kartanossa. Kirjastossa olen jonossa tällä hetkellä ainoastaan Clare Mackintoshin Annoin sinun mennä -kirjaan.


Sellaista! Ja jos joku ei ole vielä vastannut tähän haasteeseen, niin tehkäähän se ihmeessä! :)



Blogin suhteen olen vietellyt viimeaikoina todella hiljaista eloa, mutta täällä olen silti edelleen, ja käyn säännöllisesti kurkkimassa muiden blogeissa. Lukeminen on kyllä siitä ihana harrastus, että sitä voi harrastaa juuri sellaisella tahdilla, joka tuntuu itsestä hyvälle. Kirjat odottavat kyllä, vaikka elämä olisi välillä vähän väsyneempää... :)

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Stephen King: Cujo

Cujo, 1981 (Book Studio 1992), 374 s.

Cujo on jättimäisen kokoinen Bernhardinkoira, joka näyttää kokonsa puolesta hurjalta, mutta on maailman kiltein ja ystävällisin koira. Cujo kuuluu 10-vuotiaalle Brett-pojalle, joka asuu äitinsä ja alkoholisoituneen isänsä kanssa syrjässä maaseudulla. Isä pitää pihan vanhassa ladossa autokorjaamoa, ja Cujo saa liikuskella pihapiirissä täysin vapaasti. 

On kaikkien aikojen kuumin kesä. Eräänä päivänä Cujo jahtaa leikkisästi jänistä niityllä, ja juuttuu piilossa olleeseen ikivanhaan maanalaiseen kalkkikiviluolaan. Luolassa oleskeleva lepakkolauma pyrähtää lentoon, ja yksi niistä pääsee raapaisemaan Cujoa. Seuraukset ovat kammottavat, eikä Cujo enää koskaan palaa entiselleen.

Samaan aikaan toisella puolen pientä maalaiskaupunkia Donna ja Vic Trentonin avioliitto rakoilee. Vic joutuu lähtemään kahden viikon työmatkalle, joten Donna jää yksin kotiin pariskunnan 4-vuotiaan pojan kanssa.

Olen kauhukirjallisuuden ystävä ja pitkäaikainen Stephen Kingin fani. Kirjoja on luettuna pitkälle toistakymmentä, ja onneksi vielä enemmän lukemattomia, nimittäin Cujokaan ei onnistunut pettämään, vaan oli juuri sopivaa luettavaa tähän hieman ahdistuneeseen kevääseen. Kingillä on mielestäni hieno taito osata todella pohjustaa hahmojaan (joskus vähän liikaakin), joten heihin kiintyy kirjan aikana, heidän kohtalonsa oikeasti kiinnostaa. Juuri tästä syystä Cujo oli mielestäni hyvä, halusin todella tietää, mitä päähenkilöille tapahtuu, ja toivoin heille parasta. Toisaalta kirja oli myös hyvin ahdistava ja todentuntuinen.  Hahmoista Cujo itse on tietenkin yksi muiden joukossa, ja kirjassa onkin taitavasti kuvattu muutos kiltistä ja uskollisesta ihmisen parhaasta ystävästä raivohulluksi hirviöksi. 

Ei tämä nyt ihan lemppari-Kingieni tasolle yltänyt, mutta tähän hetkeen Cujo oli hyvin koukuttava ja nopealukuinen. Ei nyt tietenkään mitään varsinaista hyvän mielen kirjallisuutta, kuten ei varmaan kukaan kauhukirjalta oletakaan. 

♛ ♛ ♛½

Löytyykö sieltä muita Stephen King -faneja? 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kevätkuulumisia

Heipä hei taas pitkästä aikaa blogin puolelle!
Kirjakuulumisiä ei ole nyt vähään aikaan ollut, kun en ole juuri saanut luettua, mutta halusin kuitenkin tulla pistäytymään täällä. Pieni kevätväsymys on ottanut vallan. Yleensä olen keväisin pirteä ja energinen, mutta nyt jo viidettä viikkoa jatkuva harjoittelu ja samaan aikaan takkuilevasti etenevä opinnäytetyö ovat hieman lannistaneet. Maaliskuussa sain yhden kirjan luettua, eikä oikein mikään kirja niin omassa hyllyssä kuin kirjastossakaan innostanut edes ajatuksen tasolla, niin väsynyt olen ollut.
Tähän kevääseen varsin osuvaa luettavaa. :D Mummun kirjahyllystä löytynyt vanha kirja 50-luvulta!

Mutta paistaa se aurinko risukasaankin. :) Nyt huomaan pikkuhiljaa, että lukuinto alkaa palautua. Kaiketi siksi, kun opinnäytetyötä varten pitäisi lukea kaikenlaisia tiedeartikkeleita, on alkaneet ihan oikeat kirjat taas kiinnostaa! Tällä hetkellä luenkin kahta kirjaa omasta hyllystä, Stephen Kingin Cujoa sekä Kjell Westön Kangastus 38:aa. Kova into olisi taas päästä kirjoittelemaan kirjajuttuja, toivotaan, että ehdin nuo kirjat tässä piakkoin lukea loppuun asti! Ja kunhan harjoittelu loppuu, toivon voivani palata taas normaaliin rytmiin tämän rakkaan harrastuksen kanssa. Meillä on uudessa asunnossa ihanan iso parveke, johon paistaa aamuaurinko, olen jo suunnitellut viettäväni kesäpäiviä siellä kirjan ja kahvikupposen kanssa. :)



Mukavaa pääsiäistä! :)

tiistai 28. maaliskuuta 2017

John Irving: Garpin maailma


The World According to Garp, 1978 (Tammi 1987), 560 s.

Garpin maailma
kertoo T.S. Garpista, pojasta, joka saa alkunsa hieman kyseenalaisella tavalla. Garp viettää lapsuutensa Steeringin eliittikoulussa sairaanhoitajaäitinsä Jenny Fieldsin kasvattamana. Pikkuhiljaa pienestä Garpista kasvaa nuori mies, joka viihtyy painisaleissa, juoksulenkeillä ja naisten kanssa heilastellessa. Tie vie Steeringistä Wieniin, ja sieltä kohti avioliittoa, perhe-elämää ja kirjailijan uraa.

Kirjassa ei ole tarkkaan saneltua juonta, vaan ennen kaikkea Garpin maailmassa seurataan Garpin ja tämän perheen ja läheisten arkista elämää: avio-ongelmia, pettämisiä, pettymyksiä ja onnistumisia uralla sekä vanhempien huolestumista lapsistaan. Keskeisessä osassa on myös Garpin äiti Jenny, josta tulee myös kirjailija, ja sen myötä kulttihahmo - feministijohtaja, joka kerää ympärilleen mitä eriskummallisimpia ihmisiä. 

Olin odottanut Garpin maailman lukemista kauan, ja se onkin ensimmäinen lukemani omasta Hyllynlämmittäjät-pinostani. Ja myös ensimmäinen (ja kukaties viimeinen) lukemani kirja John Irvingiltä. Nimittäin tiedättekö sen tunteen, kun alatte lukea kirjaa, jota kaikki muut tuntuvat rakastavan. Ihan oikeasti, tuntuu, että Garpin maailmaa on hyvin moni tietämäni henkilö hehkuttanut ja jopa julistanut lempparikseen. Joten halusin todella pitää siitä. Mutta ei niin ei. Tuntuu, että minussa itsessäni on nyt jokin vika, kun teilaan kirjan, joka on niin suosittu ja pidetty, mutta minä en vain innostunut Garpin maailmasta yhtään. :( Ja sen huomasikin sitten siinä, että tämän lukemiseen meni lähes kaksi kuukautta.

Syy siihen, että en pitänyt, oli se, että kirja oli mielestäni yksinkertaisesti todella tylsä. Sen huumori tai filosofia tai ihana tunnelma tai mikä sitten onkaan mikä tässä kaikkia viehättää, ei vain kertakaikkiaan näyttäytynyt minulle lainkaan. Myös juonellisesti kirja oli mielestäni puuduttava, vaikka usein pidän kirjoista ja elokuvista, joissa seurataan päähenkilön elämää ilman sen tarkempaa juonta. Mietin alusta puoliväliin saakka, että kyllä tämä kohta tästä kunnolla alkaa. Puolivälin jälkeen tajusin, että ehkä ei enää kannata odottaa, että se siitä muuttuisi, vaan lukea se nyt urheasti loppuun. 

Onko teillä kirjoja, joista kaikki muut tuntuvat pitävät, paitsi te itse? Ja en nyt siis tarkoita sellaisia suoraan kahtia jakavia kirjoja, vaan oikeasti sellaisia, joiden pitämättömyyden kanssa tunnette olevanne täysin yksin? 

Tai onko siellä ketään muuta, joka ei innostunut Garpin maailmasta?

♛ ♛

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Helmikuun luetut


Helmikuu ei ollut minulle mikään menestyksekäs kuukausi lukurintamalla.

Tosiaan muutimme 1.2. uuteen kotiin, joten muutto verotti viikon verran lähes kaiken vapaa-ajan, ensin pakkaamiseen ja sitten purkamiseen ja järjestelyyn. En oikein siinä kaaoksen keskellä olisi edes osannut rauhoittua lukemaan. No, paikat järjestyivät pian (kirjahyllykin on kuvassa jo löytänyt oman paikkansa ja järjestyksensä :), mutta se lukuilo ei sitten palannutkaan. Tämä aiheutti monenlaista pohdintaa ja itsetutkiskelua tämän harrastuksen tiimoilta. :D

Tätä havainnollistamaan surullisen koominen helmikuun luetut-lista

- Sujata Massey: Rei Shimura menetysten rannikolla

Joo. Eli huijasin jo postauksen otsikossa, jonka pitäisi olla Helmikuun luettu, ei luetut. Sain tasan yhden kirjan luettua loppuun asti helmikuussa. 

Suurimpana syynä lukemattomuuteeni on ollut yksinkertaisesti kiire ja stressi. Oman alan kesätöiden etsiminen (ja löytäminen, jee!), opparin suunnittelu (ainakin ajatuksen tasolla), muutamat tentit ja jopa kuusi ryhmätyötä. Mutta ihan kaikesta en voi kiirettä syyttää, nimittäin on niitä vapaapäiviäkin mahtunut joukkoon varsin monta. Lukemattomuuteen on valitettavasti hyvin vahvasti vaikuttanut se, että en vain ole päässyt uudessa kodissa siihen "lukutunnelmaan". Tätä on vaikea selittää. Vanhassa asunnossa minulla oli ikioma lukunurkkaus makuuhuoneessa, jossa oli iso nahkanojatuoli ja jalkalamppu. Siihen tuoliin istahtaessa oli aina helppo uppoutua kirjojen maailmaan. Surukseni uuden kodin makuuhuone on kovin pieni, eikä sinne mahtunut nojatuolia. Ja olohuoneessa minun on vaikea lukea, jos mies on kotona. :D En olisi uskonut, että onnistuisin tekemään tästä asiasta ongelmaa, kun uusi koti on muuten aivan ihana, niin paljon kivempi kuin vanha. Että lukupaikka voisi vaikuttaa näin paljon. Miten teillä muilla on? Pystyttekö rauhoittumaan tuntikausiksi lukemaan mihin vain, vai onko paikalla merkitystä lukuintoon?

Ja kyllä minä silti olen lukenut! En vain ole saanut kirjoja loppuun asti. Kerroinkin viime postauksessa, että olin jo tammikuusta asti "kirjastokierteessä", siis joka kerta jo ennen kuin sain edellisen luettua, olisi seuraava varaus pitänyt jo hakea kirjaston hyllyltä. Tämähän on varmasti kirjabloggaajille ihan normaali, ihanakin tilanne, mutta itse ahdistuin siitä, että oli lukulista jo parin kirjan päähän "pakon sanelemana" suunniteltu. Vaikka kaikki ne kirjat olivat ihan itse varaamiani ja himoitsemiani..! Mutta mutta. Ehkä minulle vaan sopii hieman hitaampi tahti. Että luen ne uutuudet vasta sitten, kun muita ne eivät enää kiinnosta, ja voin rauhassa uusia lainojani. :D Tai sitten yksi uutuus silloin tällöin, ja välissä vanhempia tai omia kirjoja, joiden kanssa saa vitkutella niin paljon kuin haluaa. :)  

Tämä opiskelukiire, lukunurkkauksen menetys sekä aikataulutuksen aiheuttama stressi näkyi sitten siinä, että minulla jäi kesken esimerkiksi Beth Lewisin Suden tie sekä Liane Moriartyn Tavalliset pikku pihajuhlat. Ja menin vielä molemmat spoilaamaan itseltäni sen verran, että eipä tarvitse enää uudestaan niitä lainata. :D Kiinnostavia kirjoja olivat molemmat, mutta tällä kertaa ei lukuinto vain riittänyt niihin! Uutta Rei Shimuraakin olin jonottanut kauan, mutta päätin, etten postaa siitä, kun kyseessä on kuitenkin kirjasarjan yksittäinen osa. Löytyykö sieltä muuten muita Rei Shimura -faneja? 

Tiedän, etten ole mitään selityksiä velkaa lukemattomuudesta, mutta näitä asioita on ihan kiva pohtia itsekseenkin. Että mikä vaikuttaa siihen, luenko vai enkö. Tämä on kuitenkin rakas ja tärkeä harrastus, jonka haluan jatkuvan loppuelämäni. Luulen, että maaliskuu tulee menemään samoissa tunnelmissa. Tällä hetkellä luen paria oman hyllyn kirjaa hitaaaaasti. Pakottaminen nyt ainakin tappaa kaiken innon, joten luen silloin, kun tekee mieli. Ajattelen positiivisesti, että se, etten nyt tällä hetkellä lue paljoa, tarkoittaa vain sitä, että elämä vaatii nyt enemmän aikaa muille asioille! :)


Aurinkoista maaliskuuta! :)

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

#Hyllynlämmittäjä + höpinää oman hyllyn kirjojen lukemisesta


Melkein kaksi viikkoa on jo ollut blogissani hiljaista, nyt alkoi tulla ikävä! Helmikuu on ollut yllättävän kiireinen ja raskas muuttoineen ja koulutöineen, enkä ole ehtinyt lukea niin paljoa kuin haluaisin. Halusin kuitenkin osallistua ja tulla jakamaan oman hyllyni hyllynlämmittäjät.

Kuten ei ole varmaan jäänyt epäselväksi, niin Hyllylämmittäjä-haastehan lähti käyntiin Sivumennen-podcastista. Haasteessa on ideana valita omasta kirjahyllystään 12 lukemattomaksi jäänyttä kirjaa, ja lukea ne seuraavien 12 kuukauden aikana. Tällaiset 12 valikoitua omaan pinooni:

1. Khaled Hosseini: Leijapoika
2. John Irving: Garpin maailma
3. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran
4. Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
5. Emily Brontë: Humiseva harju
6. Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus
7. Pat Conroy: Etelän tuulet
8. Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
9. Jane Austen: Viisasteleva sydän
10. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
11. Stephen King: Epätoivon kaupunki
12. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen

Tartun tähän haasteeseen oikein innolla, nimittäin olen jo kauan pitänyt tavoitteenani saada luetuksi oman hyllyn lukemattomat kirjat - tai ainakin vähentää niiden määrää, ei varmasti ikinä tule olemaan sitä tilannetta, että olisin ihan kaikki omistamani kirjat lukenut. Ihan huimia määriä lukemattomia minulta ei löydy (tiedän, että joillain löytyy jopa satoja), vaan vain hieman alle 30 lukematonta kirjaa. Mutta sitä suuremmalla syyllä näiden kahdentoista kirjan valitseminen olikin vaikeaa! En valinnut kirjoja sen perusteella, mikä niistä on lämmittänyt hyllyä kaikista kauiten, vaan ihan puhtaasti sen perusteella, mitä haluaisin juuri nyt eniten lukea, ja mitä voin kuvitella, että minun tekisi mieleni lukea myöhemmin tänä vuonna. Yhteistä monille pinoni kirjoille on se, että tuntuu, kuin kaikki muut olisivat ne jo lukeneet, ja itsekin olisi halunnut jo kauan, mutta muut kirjat ovat vain päässeet ensin lukuun, vaikka kiinnostus näitä kohtaan onkin suuri. Melkein minkä tahansa oman hyllyn kirjani voisin lukea vaikka heti, jos aikaa olisi. Oikeastaan sellaisia luen tämän sitten kun -kirjoja löytyy hyllystäni todella vähän, ehkä kaksi. Tiedättehän ne kirjat, joita on kiva pitää kirjahyllyssä ja ajatella, että luen kyllä tuonkin sitten, kun on oikea hetki. Ja se oikea hetki ei tule ikinä (ehkä sitten eläkkeellä?) Olen muuten huomannut, että ihmisillä (myös minulla) nuo kirjat ovat hyvin usein juuri klassikkoja. :D

Minulla on muuten koko alkuvuoden ollut eräs erittäin positiivinen ongelma. Sen jälkeen kun aloin pari vuotta sitten kunnolla harrastaa lukemista, hyvin suuri prosentti lukemistani kirjoista on ollut peräisin omasta hyllystäni. Nyt kun olen bloggaamisen myötä löytänyt huimasti uutuuksia, ei ole jäänyt juuri lainkaan aikaa omille kirjoille. Minulla on ollut poikkeuksellisen hyvä tuuri kirjastovarausten ajoituksessa, ja jo ennen kuin olen saanut edellisen kirjan luettua, pitäisi toinen jo hakea varaushyllystä. Oikeasti ihanaa, ettei aina joudu jonottamaan kuuttasataa varausta ennen kuin itse pääsee lukemaan, mutta toisaalta olen huomannut, että tällainen "aikataulutus" lukemisten kanssa aiheuttaa hieman stressiä. Niitä uutuuksia kun ei huimien jonojen vuoksi voi uusiakaan. Siispä ajattelin, että kunhan saan nyt lainassa olevat kirjat luettua, jäädytän kaikki varaukseni ja keskityn ainakin hetkeksi näihin hyllynlämmittäjiin! :)

perjantai 3. helmikuuta 2017

Tammikuussa luetut


En ole ennen tänne tällaisia kuukausittaisia koontipostauksia tehnyt, mutta ajattelin, että nyt voisi uuden vuoden (ja onnistuneen lukukuukauden) kunniaksi sellaisen rustata. Saa nähdä, jatkanko tätä muina kuukausina vai en! Otin jo alusta asti blogini kanssa sen linjan, että en bloggaa kaikista lukemistani kirjoista. Olen perfektionismiin taipuvainen ja haluan tehdä aloittamani asiat kunnolla alusta loppuun, mutta tuon päätöksen ansiosta tämä harrastus on pysynyt mukavan stressittömänä, kun minun ei oikeasti ole tarkoituskaan pitää tätä blogia minään pikkutarkkana lukupäiväkirjana. Ei ainakaan tarvitse pakolla keksiä sanottavaa sellaisista kirjoista, joista ei vaan itsellä ole mitään sanottavaa. :)

Luulin, että tammikuusta tulisi kirjojen suhteen heikko kuukausi, palasin nimittäin pitkältä lomalta opinnäytetyön, ryhmätöiden ja kesätyöhakemusten maailmaan. Näköjään koulun pariin liittynyt stressi ei sitten purkautunutkaan lukemattomuutena, vaan entistä enemmän lukunurkkaukseen hautautumisena. Koko loppuvuotta ja tammikuun alkua vaivasi hieman lukujumitus, josta kuitenkin pääsin pian eroon, kun löysin pari ihanaa kirjaa. 

Nyt pitemmittä sepustuksitta, tällaisia luin tammikuussa: (linkit niissä, joista olen postannut)

  • Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo: Yksi ikuisuuslemppareistani nyt uudelleen luettua. Olin tämän kanssa tosi hidas, ja alku vähän laahasi, mutta olihan se lopulta ihan yhtä ihana, kuin ensimmäiselläkin kerralla.                                               
  • Mari Manninen: Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret: Tämän luin e-kirjana Bookbeatista. Oli tämä ihan mielenkiintoinen, ja palkintonsa ansainnut, mutta koin, että tästä on kirjoitettu kirjablogeissa jo niin paljon, etten ihan oikeasti enää jaksa itse siitä kirjoittaa. :D         
  • Shari Lapena: Hyvä naapuri: Trilleri, jonka ahmaisin yhdessä yössä. Tämä pelasti minut lukujumituksen kynsistä.                              
  • Tove Jansson: Reilua peliäEnsimmäinen lukemani Toven aikuistenkirja, tykkäsin!        
  • Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani: Naparetken luin myös tosi nopeasti, oli nimittäin supermielenkiintoinen! Näin muuten viime yönä unta, että söin jääkarhun lihaa ja sain siitä trikiinejä, ilmeisesti tämän kirjan ansiota. :'D   
  • Agatha Christie: Kuolema Niilillä: Kesken ollut kirja tympi, ja kaipasin jotain nopeaa luettavaa rinnalle, joten nappasin tämän sen enempää miettimättä oman hyllyn lukemattomista. 
  • Jenni Sarras: Tavarataidot: Bookbeatin kautta luettu e-kirja kodin järjestelemisestä. Nopeasti bussissa luettu, ei kuitenkaan antanut minun "järjestelijäsielulleni" oikein mitään uutta, tosin pidin luvusta, jossa pohdittiin, minkälainen esine sopii lahjoitettavaksi, mikä taas roskiin ja niin edelleen.             
  • Joyce Carol Oates: Blondi: Annoin Blondille neljä tähteä, mutta olen miettinyt kirjaa joka ikinen päivä sen luettuani, ja mieli tekisi muuttaa nyt arvosana viideksi tähdeksi. Tämän kirjan tunnelman tulen varmasti muistamaan todella kauan.                                                                       

Kahdeksan kirjaa tuli siis luettua, mikä on minun mittapuullani aika hyvä määrä! Varsin naiskirjailija-painotteista, ihan vahingossa tosin (ja samalla linjalla jatkuu tälläkin hetkellä). Sain myös ilokseni luettua kolme suomalaista, ne kun meinaavat aina jäädä minulla lukematta.


Helmikuu on nyt muuton vuoksi alkanut varsin vähälukuisesti, mutta enköhän kohta jo palaa normaaliin lukurytmiin. Kirjasto ainakin pommittaa varauksia toisensa perään, joten oman hyllyn kirjat ovat jääneet varsin koskemattomiksi, mutta ehtiihän niitä myöhemminkin lukea. :)

Minkälainen kirjakuukausi teillä oli? Löytyikö listaltani tuttuja kirjoja?

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Joyce Carol Oates: Blondi

Blonde, 2000 (Otava 2001), 943 s.

Luin vuosi sitten joulun aikoihin Joyce Carol Oatesin kirjan Sisareni, rakkaani. Pidin siitä todella paljon, ja siitä lähtien kirjailijan muutkin teokset, ykkösenä Blondi, kiinnostivat kovasti. Oatesin omaperäinen kirjoitustyyli yhdistettynä Marilyn Monroen tarinaan kuulosti sellaiselta yhdistelmältä, että se olisi pakko päästä lukemaan. Nyt se on sitten luettu. Blondi. Järkäle, jonka lukemista odotin kauan, ja johon oli lopulta hyvin vaikea tarttua. Jonka lukeminen oli aluksi takkuavaa, sitten koukuttavaa ja lopuksi niitä molempia yhtä aikaa. Paras sana, jolla voisin kuvailla tätä koko lukukokemusta, olisikin varmasti ristiriitainen.

"Norma Jeane Baker on kiharapäinen, isätön tyttö, joka jumaloi äitiään Gladysia. Mutta Gladys laittaa "lääkevettä" Norma Jeanen juomaan, kylvettää tulikuumassa vedessä, ajaa autolla pensaspalojen keskelle. Gladys viedään mielisairaalaan, Norma Jeane orpokotiin."Vielä minä saan teidät rakastamaan itseäni", Norma Jeane sanoo."

Blondi on fiktiivinen elämäkerta Norma Jeane Bakerista, joka tunnetaan tänäkin päivänä paremmin nimellä Marilyn Monroe. Norma Jeane kasvaa ujosta lapsesta häikäisevän kauniiksi nuoreksi naiseksi Los Angelesin piirikunnan holhokkina, ja solmii ensimmäisen avioliittonsa jo 16-vuotiaana. Ruskeahiuksisen Norma Jeanen matka legendaariseksi Vaaleaksi näyttelijättäreksi ei kuitenkaan ole helppo. Viettelevän ja seksikkään blondin sisällä asustaa älykäs, mutta eksynyt ja yksinäinen tyttö, joka kaipaa vain rakkautta, mutta rakkauden sijaan tuleekin hyväksikäytetyksi Studion ja lukuisten eri miesten taholta.

"Studion elokuvatuottajilla on hyeenan hymy, mutta he antavat Norma Jeanelle roolin. Itsetunnoltaan hauraasta luonnonlahjakkuudesta kasvaa elokuvataivaan kiintotähti, jumaloitu legenda, joka tunnetaan toisella nimellä."

Tarina kulkee niin sivullisten, aviomiesten, sijaisäidin, rakastajien ja työtovereiden kuin Norma Jeanen itsensä (myös tämän lukuisten eri roolien - joista Marilyn, ainakin aluksi, on yksi muiden joukossa) kautta. Välillä kerronta on kuin hengästynyttä tajunnanvirtaa, välillä päästään lukemaan katkelmia päiväkirjoista, sekä useita Norma Jeanen kirjoittamia runoja. Lukijalle paljastetaan niin intiimejä ja herkkiä asioita, että luulisi jo tuntevan päähenkilön, mutta Norma Jeane, Marilyn, on arvoitus, jota ei voi pohjimmiltaan tuntea. Mitä pidemmälle kohti karua loppua tarina etenee, sitä sekavammaksi Norma Jeanen äänikin muuttuu.

Täydellisen tiimalasivartalon ja peroksidilla vaalennetun hiuspehkon alla Norma Jeane, Marilyn, on hyvin epävarma itsestään. Lukiessa mielessäni vuorottelivat niin ihailu kuin inho ja paha olokin. Halveksuin hyväksikäyttäjiä; sitä, että Marilynista tehtiin tuote, jonka avulla Studio ja lukuisat eri miehet kartuttivat omaisuuttaan, josta Norma Jeanelle itselleen jäi vain rippeet. Välillä taas tunsin sääliä Norma Jeanen hysteerisyyden ja heikkomielisyyden vuoksi.

Blondi oli minulle lukukokemuksena todella hieno, mutta hyvin ristiriitainen. Aloittelin kirjaa jo heti joulun jälkeen, mutta se ei niin vain imaissutkaan minua mukaansa. Blondi on hyvin paksu, lähes 1000-sivuinen eepos, ja minä todella hidas lukemaan. Ehkä hölmöä, mutta minusta tuntui, että kirja oli niin pitkä, että se jollain tavalla meinasi uuvuttaa minut jo ennen kuin olin edes päässyt siihen kunnolla sisään. Yritinkin suhtautua siihen niin, että lukemisen kanssa ei olisi mikään kiire. Luin ensimmäistä sataa sivua monta päivää, ja siinä ohessa pari muutakin lyhyempää kirjaa alusta loppuun.

Päästessäni lapsuusvaiheesta eteenpäin jäin kuitenkin kirjan pauloihin niin, että sitä oli luettava joka päivä, monta kertaa päivässä. Tunnelmaa, joka teki kirjasta todella kiinnostavan ja koukuttavan, mutta samalla sai oman olon tuntumaan varsin kurjalta, löytyi tästäkin kirjasta jo hyvinkin alusta lähtien. Ajasta toiseen siirtymiset, Norma Jeanen sekavat ajatukset, unen ja todellisuuden välillä liikkuminen ja jatkuva kertojan muuttuminen tekivät lukukokemuksesta raskaan. Silti tämä kaikki oli kirjotettu niin taitavasti, että vaikka halusin usein pitää lukemisesta pientä taukoa, teki mieli palata kirjan sivuille jo kymmenen minuutin kuluttua. Valvoin kirjan kanssa useana iltana pikkutunneille saakka, ja päivisin koulussa istuessa mielikuvitukseni harhaili kotona odottavan kirjan sivuille.

Kiinnostun usein tarinoista (sekä fiktiivisistä, että elämäkerrallisista), joissa mikään ei ole lopulta sitä, miltä näyttää. Marilyn Monroen ihailtu, legendaarinen kauneus vanhan Hollywoodin loistossa ei takaa onnellista elämää, vaan kuten kaikki varmasti tietävät, tarina on lopulta karu, traaginen ja surullinenkin. Kirja menee niin syvälle Marilynin elämään, ajatuksiin, ongelmiin ja jopa seksuaalisuuteen, että sen lukeminen tuntuu jo lähes tunkeilevalta - vaikka kyseessä on fiktiivinen teos! Marilyn Monroen elämää leimasivat lukuisat skandaalit; eroon päättyneet avioliitot, rakkaussuhteet, maine hankalana työtoverina, terveysongelmat, lääkkeiden väärinkäyttö, itsemurhayritykset, abortit ja lapsettomuus, joita tarkastellaan valikoidusti kirjassa. Vaikka kirja onkin puhtaasti fiktiivinen, on sen tapahtumat hyvin helppo uskoa. Vaikka suuri osa tapahtumista voi hyvin ollakin totta, oli pakko oikein muistuttaa itselleni, että tämä kirja on vain Joyce Carol Oatesin kehittämä versio tapahtumista ja henkilöstä Marilyn Monroen takana.

Lukiessa minusta tuntui, kuin minulla olisi koko ajan ollut jokin pieni kiire saada kirja loppuun luetuksi. Nyt kun se on loppu, on tyhjä olo. Jään pohtimaan kirjaa varmasti pitkäksi aikaa. Nyt oli pakko saada heti jotain kirjoitettua, ennen kuin tuoreimmat tuntemukset häipyvät mielestäni. Oates on kyllä kahden luetun perusteella hieno kirjailija, ja haluan ehdottomasti lukea häneltä muutakin, kunhan aikaa hieman kuluu.

Onko siellä muita Blondin lukeneita?


♛ ♛ ♛ ♛

lauantai 21. tammikuuta 2017

Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani

Expeditionen: Min kärlekshistoria, 2013 (LIKE 2015), 288 s.

Vuonna 1897 Andreé-retkikunta, kolme ruotsalaista miestä, lähti vetykaasupallolla valloittamaan Pohjoisnapaa. Tarkoituksena oli pallolla leijaillen pudottaa Pohjoisnavalle poiju, jossa julistettaisiin miesten olleen siellä ensimmäisenä. Siitä sitten lennettäisiin suoraan sivistyksen pariin, Kanadaan tai Venäjälle tai mihin tuuli pallon kuljettaisikaan. Valloitusta varten ei tarvitsisi edes laskeutua jäätikölle. 

Asiat menivät kuitenkin pieleen jo nousuvaiheessa. Vetypallon laahausköydet menetettiin heti, ja pallo lähti lentämään hallitsemattoman korkealle ja nopeasti, tuulen mukana. Lopulta retkikunnan vetypallo haaksirikkoutui jäätikölle, pitkän matkaa ennen kuin oltiin edes Pohjoisnavan kohdalla. Silti sivistyksen pariin oli satoja kilometrejä. Retkikunta pakkasi tarvikkeensa kolmeen rekeen ja lähti vaeltamaan jäätiköllä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin heidän ruumiinsa ja tavaransa löydettiin jäätikön ympäröimältä Valkosaarelta läheltä Huippuvuoria. Heidän päiväkirjansa olivat lukukelpoisia ja filmirullansa pystyttiin yhä kehittämään. Asiaa tutkittiin ja kehiteltiin monia erilaisia teorioita siitä, mitä retkikunnalle oikein oli tapahtunut. Mikä heidät oli tappanut?

Yli sata vuotta myöhemmin ruotsalainen lääkäri ja kuvittaja Bea Uusma avaa mysteerin uudelleen. Hän on syventynyt asiaan perusteellisesti ja tutkinut tapausta kenties intohimoisemmin kuin vielä kukaan muu. Bea Uusma käy kirjassa läpi retkikunnan taustat, päiväkirjat, ruumiinavausraportit, mahdolliset kuolinsyyt ja pohtii useasta eri näkökulmasta, mitä oikein tapahtui. Päästäkseen lähemmäs retkikuntaa hän käy jopa itse Valkosaarella, jonne on lähes mahdoton päästä tuulten ja ajojäiden vuoksi.

Kirjaa on todella mielenkiintoista lukea. Lukiessani jännitin jatkuvasti, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja miten kaikki päättyykään. Teos etenee loogisessa järjestyksessä: ensin käydään läpi retkikunnan matkan kulku, jonka jälkeen siirrytään pohtimaan ja analysoimaan sitä, mitä heille tapahtui. Kirjassa esiintyvät tiedot on perusteellisesti tutkittu ja perusteltu, ja varsinaista spekulaatiota on lopuksi vain vähän. Bea Uusma tietenkin esittää oman arvauksensa siitä, miten retkikunnan viimeiset hetket ovat menneet, ja kirjan lukiessani tulen itsekin siihen tulokseen, että se vaikuttaa kaikkein todennäköisimmältä vaihtoehdolta. 

Kirja on myös visuaalisesti hieno, sisältäen erilaisia värejä, piirroksia, karttoja, taulukoita ja valokuvia niin alkuperäisestä retkikunnasta ja heidän jälkeen jättämistään esineistä kuin Uusman omiltakin aiheeseen liittyviltä reissuilta. Tämä tekee kirjasta entistä mielenkiintoisemman, ja miellyttävän nopean lukea tai selailla muuten vaan.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kaikenlaisista oikeasti tapahtuneista mysteereistä, joissa luonto on osana. Hyvänä esimerkkinä samantyyppisistä tapauksista on mielestäni Jon Krakauerin kirjoittama Erämaan armoille, tai esimerkiksi Djatlovin solan onnettomuus. Löytyykö sieltä muita aiheesta kiinnostuneita? Mikäli jollakulla tulee mieleen saman tyylisiä lukusuosituksia, otan myös niitä illolla vastaan!

♛ ♛ ♛ ♛ 

tiistai 17. tammikuuta 2017

Tove Jansson: Reilua peliä

Rent spel, 1990, 139 s.

Arki alkoi pitkän loman jälkeen paljon raskaampana, kuin osasin odottaakaan. Koulujuttuja olen hoidellut vasta pari päivää, mutta silti voimat ovat jo nyt niin lopussa, että ei ole oikein edes tehnyt mieli lukea. Kaiken lisäksi minulla on tällä hetkellä kesken ehkäpä maailman paksuin kirja (Joyce Carol Oatesin Blondi), joka on kylläkin hyvä, mutta tuntuu niin loppumattomalta, että lannistaa jo senkin takia vähäisiä lukuvoimiani (typerää ajatella näin, mutta minkäs sille voi). 

Kaipasin jotain piristystä, ja tällainen pieni Tove Janssonin kirja löytyi omasta hyllystä. En ollut lukenut Tove Janssonilta vielä ainuttakaan aikuisten kirjaa (tai ehkä yhden, joskus teini-ikäisenä?), vaikka Muumi-kirjat ovat lemppareitani lapsuudesta saakka, ja Muumipeikko-sarjakuvatkin tuttuja jo monen vuoden ajan. 

Reilua peliä kertoo kahdesta taiteilijasta, Marista ja Jonnasta, jotka asuvat saman kerrostalon eri rapuissa, heidän kotejaan erottaa vain ullakkokäytävä. Mari ja Jonna ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta kenties juuri siksi he sopivat niin hyvin yhteen ja täydentävät toinen toisiaan.

Reilua peliä oli mielestäni hyvä kirja. Lyhyt ja helposti lähestyttävä. Kirja koostuu luvuista, jotka ovat oikeastaan lyhyitä novelleja. Kirjassa matkustellaan, katsellaan elokuvia, kinastellaan, kohdataan myrsky ja ollaan hetkessä. Kirjan tapahtumat ja mietteet ovat varsin arkipäiväisiä, mutta ehkä juuri sen vuoksi jotenkin hyvin rauhoittavia.

Muumeja kohtaan tuntemani rakkauden tasolle tämä kirja ei yltänyt, mutta toisaalta eipä niitä oikein voikaan (eikä tarvitsekaan) verrata. Paljon samaa tyyliä niistä silti löytyi. Tätä lukiessa tuntui, että stressi helpotti hieman. Luvuissa, joissa oltiin veneellä tai saaressa, pystyin melkein kuvittelemaan, että olisi kesä. :)

perjantai 13. tammikuuta 2017

Shari Lapena: Hyvä naapuri

The Couple Next Door, 2016 (Otava 2017), 316 s.

Nyt vähän väsyttää. En sitten viime yönä nukkunut ollenkaan, koska minulla oli tämä kirja kesken. Aloitin tämän illalla ennen saunaa, ja niinhän se oli sitten ihan pakko lukea loppuun asti. Puoli kolmen aikaan katsoin kelloa ja sanoin itselleni, että enää tämä luku, ja sitten menen nukkumaan. Mutta niin vaan olin juuri päässyt viimeiselle sivulle, kun miehen herätyskello herätti töihin heräämisen merkiksi (no, minulla oli onneksi vapaa). Koko alkuvuoden kestäneen lukujumituksen jälkeen olen niin kiitollinen, että tällainen kirja valikoitui nyt minulle. Se oli nimittäin ehkä paras (ja nopein) lukuinnon palautus, mitä olen kokenut vähään aikaan.

Hyvä naapuri kertoo kolmekymppisestä pariskunnasta Annesta ja Marcosta, joiden elämä pyyhkii hyvin: heillä on ihana pieni vauva ja tyylikäs koti hyvällä alueella. Eräänä iltana Anne ja Marco kutsutaan seinänaapurin juhlistamaan naapurin syntymäpäiviä, mutta sitten lapsenvahti peruu yllättäen. Juhlat meinaavat jo jäädä välistä, kunnes Marco taivuttelee Annen jättämään vauvan kotiin nukkumaan. Mitä muka voisi tapahtua, kun he ottavat itkuhälyttimen mukaan naapuriin mennessään ja käyvät vuorotellen katsomassa vauvaa? Ilta sujuu rattoisasti, ja vauva nukkuu rauhassa omassa sängyssään, vanhempien käydessä häntä puolen tunnin välein katsomassa. Kotiin palatessa vanhempia odottaa kuitenkin suuri järkytys: vauva on poissa. Poliisit soitetaan paikalle, mutta lopulta pariskunta joutuukin itse pääepäillyiksi. 

Juoni sai minut kiinnostumaan jo ennen kirjan julkaisua. Kuulostaako tutulta? Minulla tuli tästä heti jo ennen lukemista mieleen kadonneen Madeleinen tapaus. Pidin myös kirjan rakenteesta hyvin paljon. Päähenkilöinä nähdään niin Anne, Marco kuin rikostutkija Rasbach. Henkilöiden ajatuksiin päästään sisälle, mutta silti lukijana on koko ajan varuillaan, mihin nyt voikaan luottaa ja mihin ei? Kirja eteni minun makuuni juuri sopivalla vauhdilla; asioita käsiteltiin tarpeeksi perusteellisesti, mutta silti tylsää hetkeä ei ehtinyt tulla, kun tapahtui jo jotain uutta. Joskus vain tulee näitä kirjoja, jotka ovat juuri siinä hetkessä niin koukuttavia ja jännittäviä, että niitä ei kertakaikkiaan voi laskea käsistään. Ja se ei edes välttämättä tarkoita sitä, että kirja jäisi mihinkään ikuisuuslemppareihin tai olisi mitenkään täydellinen. Minulle trillerit on muutenkin sellainen laji, josta nautin suuresti, mutta jotka harvemmin jäävät lemppareihin. Ei tästä siis uutta lempikirjaa tullut, mutta kerran luettuna todella loistava genressään. Suosittelen kaikille, jotka kaipaavat hyvää trilleriä tai vaikka yhden yön unien menetystä lukemisen merkeissä.

♛ ♛ ♛ ♛ 

(Nyt pakko jatkaa koulutehtävien pariin... Taas alkoi blogin kirjoittaminenkin kiinnostaa, kun olisi vielä monta sivua kirjallisia tehtäviä kirjoitettavana. :))

torstai 5. tammikuuta 2017

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Pride and Prejudice, 1813, 511 s.


Ei huonompi aloitus kirjavuodelle 2017, kun sen aloitti lempikirjalla. <3 Ylpeys ja ennakkoluulo on nimittäin minulle yksi niistä (kuinka omaperäistä). Meinasin jo, että en kirjoittaisi tästä lukukokemuksesta blogiin ollenkaan. Minun on jotenkin niin vaikea lempikirjojen kohdalla perustella sitä, miksi niistä niin paljon pidän. Mutta no...

Olen aina ollut lukijana sellainen, että voin lukea mielestäni hyvät kirjat uudestaan ja uudestaan. Luin Ylpeyden ja ennakkoluulon ensimmäistä kertaa lukiossa ollessani. Hyllyssäni odottelisi pari lukematontakin Austenia (Viisasteleva sydän ja Järki ja tunteet), mutta päätin nyt kuitenkin  ennen niihin siirtymistä lukea tämän entuudestaan jo tutun kirjan uudelleen, kun on sen lukemisesta jo melkein 10 vuotta kulunut (apua!). Nyt lukemani painos on Kersti Juvan uutta suomennosta, eikä siis ole ihan sanasta sanaan samanlainen, kuin aiemmin lukemani. Nyt toisella lukukerralla muistinkin siis kirjasta juonen suurimmat pääkohdat sekä sen, että se oli noussut lempparikseni ensimmäisellä lukukerralla, mutta en juuri muuta. Kirjassa oli todella paljon sellaistakin, mitä en lainkaan muistanut, ja niistä kohdista varsinkin nautin kovasti.

Ensimmäisellä lukukerralla ihastuin kirjaan päätäpahkaa. Tällä kertaa sain kuitenkin lukea kirjaa varsin pitkälle, ennen kuin muistin, miksi olin siihen niin ihastunut. Alkuun kirja oli jopa mielestäni hieman tylsä, ja asiat etenivät paljon hitaammin, kuin muistelin. Toki mielipiteeseeni tällä kertaa varmasti vaikutti sekin, että tapahtumien pääkohdat olivat jo minulle tuttuja. Tylsyys kuitenkin väistyi, kun pääsin kunnolla sisälle kirjan tyyliin ja tunnelmaan, ja pian olinkin jo taas ihan koukussa.

Mikäli tarina ei ole jollekin tuttu, niin kirjahan kertoo siis Bennetien perheestä, jossa on 5 tytärtä, välinpitämätön isä sekä hupsu ja hermoheikko äiti, joka hössöttää jatkuvasti siitä, että tyttäret on saatava pian naimisiin, sillä perheen koti on sidottu sääntöperintöön, jolloin talo menee isän kuoltua tyttöjen serkulle Mr. Collinsille. Sitten naapurin suureen kartanoon Netherfieldiin muuttaa komea, mukava ja rikas herrasmies Mr. Bingley, vieraanaan ystävänsä Mr. Darcy.

En muistanut lainkaan, että Austen kirjoittaa kirjassa henkilöiden tunteista varsin yleisellä tasolla, menemättä kovinkaan dramaattisesti niiden sisälle. Muistin kyllä, että kirja sisältää kiihkeää rakkautta, mutta en lainkaan sitä, miten hillitysti se tarinassa esitetään. Mutta nämä eivät ole mielestäni kuitenkaan ollenkaan negatiivisia asioita. Kaikki ne hillitysti esitetyt tunteet saivat tarinan tuntumaan mielestäni jotenkin vielä paljon romanttisemmalta. Olen nyt vuoden sisällä lukenut aika monta saman aikakauden klassikkoa, mutta silti tämä pomppaa sieltä ylitse muiden. Tänä vuonna lupaan, että tartun vihdoin muihinkin Austeneihin!

Eikä tarina ole pelkkiä tanssiaisia, ennakkoluuloja ja rakastumisia, vaan esimerkiksi äidin ja tytärten ahdingon kautta on hyvin kuvattu sitä, että naisten oli todella pakko miettiä rahaa ja tulevaisuutta, ja jos halusi selvitä tulevaisuudesta, ei avioliittoon päätymisessä läheskään aina ollut mahdollista valita sitä rakkaudesta. Bennetien äiti oli muuten paljon ärsyttävämpi, kuin muistelinkaan, samoin Mr. Collins paljon hauskempi. :D Ja Mr. Darcy tulee varmasti ikuisesti olemaan minun(kin) kirjaihastukseni.

♛♛♛♛♛

Mikä on sinun lempi-Austenisi? Entäpä lempi filmatisointisi tästä kirjasta? Minä rakastan vuoden 2005-leffaa, muita versioita en ole nähnytkään. Ja kuinka ihanaa on esim. sen musiikki? <3